Allekirjoita vuokrasopimus

Vuokrasopimus allekirjoitetaan sähköisesti Visma Signin tarjoamalla allekirjoituspalvelulla.

Sähköinen allekirjoitus tapahtuu pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Samalla allekirjoitetaan myös asuntotarjouksen liitteenä toimitetut vuokrasopimuksen ehdot, joihin on hyvä tutustua etukäteen, sillä niissä on sopimuksen sisällön kannalta tärkeää asiaa. Sopimus ehtoineen kannattaa tallentaa tulevaisuutta varten itselle. Vakuusmaksun tulee olla maksettuna vuokrasopimuksen tekohetkellä. Muuten sopimusta ei voida tehdä eikä avaimia luovuttaa. Tarvittaessa vuokrasopimuksen voi myös käydä allekirjoittamassa PSOAS Studiolla osoitteessa Mannenkatu 6 A 90130 Oulu tai PSOAS Loungessa osoitteessa Paavo Havaksen tie 5 90570 Oulu. Henkilön ollessa alaikäinen tulee vuokrasopimus allekirjoittaa huoltajan kanssa asuntotoimistossa.

Hae avaimet

Avaimet saat asuntotoimistosta vuokrasuhteen alkaessa. Riippuen asuntosi sijainnista, saat avaimet joko PSOAS Studiolta (eteläisen alueen kohteet) tai PSOAS Loungesta (pohjoisen alueen kohteet). Avaimet voi noutaa vuokrasuhteen ensimmäisenä arkipäivänä klo 12 alkaen.

Mikäli edellinen asukas palauttaa avaimet jo hyvissä ajoin ennen vuokrasuhteesi alkua ja asuntoon tehty huoneistotarkastus on hyväksytty, voidaan avaimet luovuttaa toimistolta aiemmin. Mikäli huoneistotarkastusta ei ole tehty tai sen yhteydessä asunnon siivouksessa on havaittu puutteita, ei avaimia voida luovuttaa aiemmin.

Muuton sujuvoittamiseksi avaimet on mahdollista ottaa suoraan vastaan pois muuttavalta asukkaalta. Tässäkin tapauksessa huoneistotarkastus tulisi olla tehtynä asuntoon ensin. Mikäli otat avaimet suoraan vastaan edelliseltä asukkaalta, muistakaa täyttää avainten ja huoneiston luovutussopimus ja toimittaa se asuntotoimistoon. Sopimuksen voi toimittaa sähköpostin liitteenä osoitteeseen asuntotoimisto@psoas.fi.

Avaimella pääset asunnon lisäksi asukkaille tarkoitettuihin yhteistiloihin. Avain on henkilökohtainen ja sitä on käytettävä vastuullisesti ja huolellisesti. Häviämistapauksista on aina syytä ilmoittaa asuntotoimistoon välittömästi. Mikäli kadotat avaimen, turvallisuussyistä lukko sarjoitetaan aina ja kustannuksista vastaa asukas. Jos haluat teettää lisäavaimia, on se mahdollista asuntotoimiston kautta. Pois muuttaessasi kaikki avaimet on palautettava. Lisäavainmaksua ei palauteta.

Rekisteröidy OmaPSOASiin

OmaPSOASin kautta voit varata pyykki- ja saunavuoroja sekä autopaikan ja varastokopin. Lisäksi PSOAS hyödyntää järjestelmään syötettyjä yhteystietoja asukastiedottamisessa. Palveluun pääset rekisteröitymään sähköpostiosoitteellasi osoitteessa www.omapsoas.fi klikkaamalla Unohditko salasanasi -linkkiä. OmaPSOAS -tunnuksenasi toimii sama sähköpostiosoite, jonka olet antanut hakemuksellasi ja jonka kautta olet allekirjoittanut vuokrasopimuksesi. Halutessasi voit vaihtaa osoitteen rekisteröitymisen jälkeen. OmaPSOAS -tunnuksesi säilyy samana vaikka muutat sisäisesti toiseen asuntoon.

Täytä huoneistokortti

Muutettuasi asuntoon tarkasta välittömästi huoneiston kunto ja ilmoita PSOASille havaitsemistasi vioista ja puutteista neljän päivän kuluessa täyttämällä huoneistokortti OmaPSOASissa. Näin toimien varmistat, ettet itse joudu vastuuseen edellisen asukkaan mahdollisesti aiheuttamista vaurioista. Tee myös korjattavista vioista vikailmoitus mahdollisimman pian.

Tee muuttoilmoitus

Muista tehdä muuttoilmoitus. Kätevästi muuttoilmoituksen teet netissä www.dvv.fi/muutto tai www.posti.fi.

Tee sähkösopimus

Yksiöissä ja perheasunnoissa asuvat maksavat useimmiten sähkönsä suoraan sähköyhtiölle kulutuksen mukaan. Soluasunnoissa ja joissain yksiöissä PSOAS perii kiinteää sähköveloitusta, jolloin sähkösopimusta ei tarvitse tehdä erikseen.

PSOAS ei katkaise sähköjä asunnon ollessa tyhjänä. Uuden asukkaan tulee tehdä oma sähkösopimus vähintään kahta viikkoa ennen vuokrasopimuksen alkua, mikäli sähkö ei kuulu vuokraan. Vuokrasopimuksen alkaessa lyhyemmällä varoitusajalla sähkösopimus tulee tehdä välittömästi. Mikäli asukas ei ole tehnyt omaa sähkösopimustaan, tulee sopimus automaattisesti Oomi Energialta. Sopimuksessa on 15 vuorokauden siirtoaika toiselle sähköntarjoajalle.

Hanki kotivakuutus

PSOAS kannustaa ottamaan kotivakuutuksen asuntoon. Muutamien kymppien vuosikustannuksella voit säästää tuhansia euroja. PSOAS vastaa talon kiinteistövakuutuksesta, joka kattaa mm. tulipalojen, luonnonilmiöiden ja rikkoutumisten aiheuttamista vaurioista aiheutuvat korvaukset. Asukkaiden omasta toiminnasta vahingon tai huolimattomuuden vuoksi seuranneita kuluja kiinteistövakuutus ei kuitenkaan kata, vaan ne ovat vahingon aiheuttajan, vuokralaisen, vastuulla. Siksi on tärkeää, että asukas huolehtii kotivakuutuksen hankkimisesta.

Hanki nettiyhteys

Kaikissa PSOASin opiskelija-asunnoissa on mahdollisuus DNA:n kiinteään Internet-yhteyteen. Lisätietoja nettipalveluista saat osoitteesta dna.fi/PSOAS tai DNA:n asiakaspalvelusta numerosta 044 144 044.

Hae asumistukea

Sinulla on mahdollisuus saada tukea asumiskustannuksiisi. Kela käsittelee opiskelijoiden asumistukiasiat. Lisätietoja saat osoitteesta kela.fi.

Muista maksaa vuokrasi

Vuokra on maksettava kunkin kuukauden 5. päivään mennessä henkilökohtaisella vuokraviitteellä. Vuokranmaksutiedot annetaan vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Lue lisää vuokranmaksusta täältä.

Tutustu kämppäkavereihisi

Muistathan, että soluasuntoon muuttaessa tulee yhdessä solun muiden asukkaiden kanssa sopia solun ”yhteisistä pelisäännöistä”, jotta asuminen sujuu viihtyisänä ja yhteiset tilat pysyvät kunnossa ja siisteinä.

Ole tarkkana sisustamisessa

Esineiden kiinnittämisessä seinäpintoihin on käytettävä seinillä olevia kiinnityslistoja. Listojen puuttuessa saa huoneeseen asentaa 2-3 kpl asianmukaisia kiinnityskoukkuja ripustusohjeita noudattaen. Tarrakoukkuja saa kiinnittää vain wc-/kylpyhuoneiden kaakelipintoihin. Esineiden kiinnittämistä ikkunoiden ja ovien karmeihin ei saa tehdä. Ovien ja komeroiden pintojen rikkominen on ehdottomasti kielletty. Kiinteästi asennetut esineet on muuton yhteydessä jätettävä paikoilleen. Älä kiinnitä asuntoon palapeilejä.


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.